Hiihtojaoston toimintakertomus vuodelta 2000

(Lyhennelmä)

 

Vuoden aikana järjestettiin lähes kaikki suunnitellut kilpailut, eli Jussi Kurikkalan muistokisat ja eri sponsoreiden tukemana 7 lasten hiihdot. Myöhäinen lumentulo ja suvikelit estivät Joulukuun kisojen pitämisen.

 

Vuosi alkoi maakuntaviestin hopeasijalla. Valioviestissä Pohjankylän 5B-luokka toi voiton Kalajoelle. Kaikki joukkueessa hiihtäneet ovat myös hiihtokoulutoiminnassa mukana.

SM-viestejä sotkivat sairastumiset, joten sijoitus oli yhdeksäs. Henkilökohtaisilla matkoilla Junkkarit sai mitalin ensimmäisen kerran sitten Jussi Kurikkalan vuosien. Kuisma Taipale sai pronssia Joensuun Pärnävaaran 50 km:n matkalta. Muutoinkin miehet hiihtivät erinomaisen kauden, Marko Santapakka ja Kuisma Taipale yltivät kumpikin 4 kertaa SM-hiihtojen henkilökohtaisilla matkoilla kärkikymmenikköön. Kusti Kittilä hiihti KLL:n kisoissa sekä kultaa että hopeaa. Koululaisten maakuntaviestissä Kalajoki sijoittui viidenneksi. Keski-Pohjanmaa cupissa Kalajoen Junkkarit oli kolmantena 20 seuran joukossa. Seuraluokittelussa Junkkarit nousi 10 sijaa edellisvuodesta ollen nyt 29. yli 600 seuran joukossa. Keski-Pohjanmaan piirissä Junkkarit oli paras hiihtoseura.

 

Hiihtojaoston puheenjohtaja vaihtui toukokuussa, kun Matti Gronoff luovutti paikkansa Marjaana Juolalle.

 

Yhteistyö kunnan kanssa sujui mainiosti.