LIKE-hanke
Kysely Kalajoen yläkoulujen oppilaiden liiikunnan harrastamisesta ja harrastustoiveista 8-10.2.2010
Kalajoen Junkkarit toteuttaa yhdessä Kalajoen kaupungin kanssa yläkoulujen 7-9 luokkalaisille tehtävän kyselyn liikunnan harrastamisaktiivisuudesta ja harrastustoiveista. Kyselyn tuloksia hyödynnetään paikallisen urheilutoiminnan kehittämiseksi yhdessä koulujen ja urheiluseurojen kanssa.
Hankkeen taustaa
Kalajoen Junkkarit on mukana 2-vuotisessa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Liikunnan kehittämishankkeessa (LIKE-hanke). Seuraan on palkattu työntekijä, jonka tavoitteena on kehittää koululaisten iltapäivätoimintaa yhteistyössä Kalajoen kaupungin liikunta- ja sivistystoimen kanssa. Hanke on aloittanut 1.3.2009 ja jatkuu vuoden 2011 alkupuolelle saakka
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry koordinoi SLU-alueiden yhteistä hanketta, jossa 17 seuraa eri puolilta Suomea luo omanlaisensa mallin hyvinvointipalvelujen toteutustavasta yhteistyössä kunnan liikunta-, sosiaali-, terveys-, nuoriso- tai kulttuuritoimen kanssa. Tuotetut palvelut voivat olla liikunnallista kerhotoimintaa tai muita liikuntapalveluja eri ikäryhmille tai erityisryhmille.
Hankkeen tavoitteena on kehittää toimintamalli, missä seurat voivat kehittää omaa organisaatiotaan ja hakea sopivat kumppaniverkostot palvelutuotantoa ajatellen. Toimintamallien kehittämisessä on keskeistä kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimien ja sosiaali- ja terveystoimien kanssa tehtävä yhteistyö ja roolien hakeminen.
LIKE-hankkeen tavoitteita
* Junkkareiden tavoitteena on kehittää koululaisten iltapäivätoimintaa yhteistyössä Kalajoen kaupungin liikunta- ja sivistystoimen kanssa. Tarjotaan lapsille mahdollisuus osallistua liikunnalliseen, ohjattuun kerhotoimintaan koulun yhteydessä, myös sivukylillä.
* Seuratoiminnan kehittäminen yhteisesti seurassa ja jaostoissa
* Järjestetään yhteistyössä paikallisten yritysten ja muiden toimijoiden kanssa Koko perhe liikkuu- tapahtumia ja hyödynnetään paikkakunnan upeita liikkumismahdollisuuksia ja luontoa.
* Hankkeen yksi oleellinen tekijä on yhteistyön lisääminen eri toimijoiden kesken.
| LIKE-lehdistötiedote 1208.htm (16 kB) |

